Onko lastensuojelubisnes enne tulevista sote-sotkuista?

Lastensuojelu on yksi huonoimmista hyvinvointialueiden palveluista. Se on myös esimerkki siitä, miten käy, jos hyvinvointialue laiminlyö valvontavelvoitteensa ja luovuttaa jonkin palvelukokonaisuuden markkinoiden muovailtavaksi.

Miten tähän jamaan on päädytty?

Lastensuojelulain mukaan lastensuojelu turvaa lapsen etua ja tukee perhettä tilanteissa, joissa omin voimin ei enää selvitä. Eräät tutkimusintressiä edustavat tahot, kuten ex tutkimusprofessori Matti Rimpelä, ovat kuitenkin jo pitkään puhuneet lastensuojelun kriisistä.

Jo vuoden 2010 paikkeilla huomattiin, että kunnat eivät tukeneet perheitä, koska se muka maksoi liikaa. Siksi kunnat lakaisevat hankalat nuoret laitoksiin ja sijaisperheisiin, vaikka se maksoi huomattavasti enemmän. Oli syntynyt pahan kierre, niin sanottu poislähettämisen kulttuuri.

Jossakin vaiheessa sitten tajuttiin, että sijoituskierteessä oleva lapset voivat todella huonosti. Niin huonosti, että eduskunnan oikeusasiamiehen vuonna 2019 antaman lausunnon mukaan lastensuojelun puutteet olivat yksi Suomen kymmenestä keskeisimmästä ihmisoikeusongelmasta.  

Sekään herätyskello ei kuitenkaan herättänyt.

Ongelma on nyt siinä, että hyvinvointialueet jatkavat ”säästöjen” tiellä eikä tilanteen edellyttämää korjausliikettä ole tehty. Perhekeskeisten avohuollon tukitoimien määrä on edelleen laskenut, kun taas kodin ulkopuolelle kiireellisesti sijoitettujen lasten määrä on kasvanut myös 2020-luvulla.

Lastensuojelun avo- ja sijaishuollon kustannukset ovat jatkuvasti kasvaneet ja ovat nyt noin 1,2 miljardia euroa, joista noin 73 prosenttia kohdentuu yksityisten palveluntuottajien hallitsemaan sijaishuoltoon. Toiminta on myös vahvasti keskittynyt muutamalle suurelle toimijalle.  

Välikäsinä tässä prosessissa ovat olleet alan suurimmat toimijat, kuten Familar Oy ja Humana. Välikäsien takaa löytyvät kuitenkin vanhat, aggressiivisesta verosuunnittelusta, saalistushinnoittelusta ja erilaisista hintaruuveista tutut sijoittajatahot ja niiden yhteistyökumppanit, kuten Mehiläinen, Attendo ja Terveystalo.

Tässä ympäristössä lastensuojelun laadulla ei ole enää virkaa.

Suurten toimijoiden kilpailukyky voi perustua esimerkiksi siihen, että kustannukset ilmoitetaan korkean kustannustason maissa ja verot maksetaan matalan verotuksen maissa. Siten ne kykenevät tekemään muita halvempia tarjouksia ja ostamaan pienemmät kilpailijat pois. Lopulta hintaruuvi on omissa käsissä.

Tällaista tilannetta on perinteisesti kutsuttu määrääväksi markkina-asemaksi, jossa yritys tai yritysryhmä voi kilpailijoiden toimista välittämättä jotakuinkin itsenäisesti päättää hinnoistaan ja toimitusehdoistaan. Suomen kilpailulaki ei määräävää markkina-asemaa kiellä.

Eikä mitään sellaista ole luvassa myöskään nyt valmistelussa olevalta kokonaisuudistukselta.  STM:n tiedotteen (28.1.2025) mukaan lastensuojelun kokonaisuudistus on jaettu kahteen vaiheeseen, josta ensimmäiseen kuuluvat kurinpitoon ja karkailuun liittyvät asiat. Muita asioita tiedotteessa ei mainittu.

On aika vetää yhteen.

Julkista tehtävää järjestävällä viranomaisella ei ole enää kykyä ohjata lastensuojelutoimintaa lain tarkoittamaan suuntaan, lapsen ja perheen parhaaksi. Lain mukaan lastensuojelun painopisteen piti olla ennaltaehkäisyssä ja peruspalveluissa, mutta käytännössä perheellä on pyyhitty pöytää.

Syynä tähän on muutaman suurimpien toimijoiden määräävä markkina-asema. Tämä on tunnustettu myös lastensuojelun kokonaisuudistuksen valmistelun visiovaiheen raportissa vuonna 2023. Mutta silti mikään ei viittaa siihen, että kokonaisuudistuksessa tähän ongelmaan oltaisiin aikuisen oikeasti puuttumassa.

Niin kauan kuin tavoitteena on ollut sosiaali- ja terveyspalvelujen markkinoiden keskittymisen estäminen, on käynyt täsmälleen päinvastoin. Eikä lastensuojelu ole suinkaan ainoa sote-palvelu, jossa näin on käynyt tai on käymässä. Samoja tunnusmerkkejä löytyy lähes kaikista sote-palveluista.

Siten lastensuojelun nykytila voi olla myös enne bisneksen halvauttamasta sotesta.

Erkki Laukkanen
13.3.2025