Uutistoimituksesta, hyvää iltaa!

Näillä sanoilla toimittaja Petteri Löppönen avasi Ylen pääuutislähetyksen maanantaina 6.5. Sen jälkeen mentiinkin sitten todella lujaa. Lähetys suorastaan pursui Venäjän uhkaa.

Toivoin itse toipuvani ryöpytyksestä. Mutta kun näin ei ole käynyt, puran nyt tuntojani lyhyesti tähän blogiin.  Lisämotivaatiota sain viikolla julkaistusta Ylen Pelot ja haaveet -kyselytutkimuksesta, jonka mukaan koettu Venäjä-uhka on entisestään vahvistunut.

Monella on matkalaukku jo valmiiksi pakattuna mahdollista pakomatkaa varten.

Kuten monesti ennenkin, myös uutisoinnissa 6.5. korostuivat Venäjän vaikuttamisyritykset ja niiltä suojautuminen. Tällä kertaa käsittelyssä oli puolenkymmentä uhkaa EU-vaalivaikuttamisesta deep fake -videoihin ja muihin uusiin keinoihin, joilla Venäjä mahdollisesti yrittää lietsoa lännen sisäisiä näkemyseroja.

Itse vaikuttamisyrityksiä en kiistä. Mutta huoli näkemyserojen lietsomisesta on aina kaksiteräinen miekka, jota voidaan käyttää, ja on myös käytetty, ei-haluttujen näkemysten vaimentamiseen. Näin käy varsinkin silloin, kun uhkakeskustelu on spekulatiivistä jossittelua.  

Silloin kukaan ei tiedä, mistä uhka alkaa ja mihin se päättyy. Kaikki on mahdollista, eikä haastatelluilla asiantuntijoilla – sitä sanaa edelleen käytetään – ole halua tai kykyä täsmentää, missä faktan ja fiktion raja kulloinkin kulkee. Silloin, kuten 6.5., ei puhuta enää uutisoinnista vaan (sotilastermein) asemiin ajosta.

Otetaan esimerkki. Yksi ohjelmassa haastatelluista oli Nato StratComin osastopäällikkö Max Arhippainen.  Kysyttäessä, mihin väitetyt vaikuttamisyritykset EU-vaalien, euroviisujen ja jääkiekon MM-kisojen alla perustuvat, hän vastasi, että kysymyksessä on spekulaatio, mutta ”sivistynyt” spekulaatio.

Ja samalla linjalla olivat uutisten jälkeisessä A-studiossa esiintyneet asiantuntijat, jotka spekuloivat myös mahdollisilla pommi-iskuilla missä tahansa, milloin tahansa ja mistä syystä tahansa. Mutta todennäköisesti kuitenkin siksi, että erilaisilla attentaateilla voidaan lietsoa lännen sisäisiä näkemyseroja.

Tätä epämääräisemmäksi uutisointia on vaikea tehdä. Aivan kuin kysymys ei enää olisikaan objektiivisen ja todennettavan uhan kartoittamisesta, vaan uutisvaikuttamisen ensisijainen tavoite on rajattoman uhan ja sitä tukevan kehyskertomuksen vahvistamisesta, eräänlainen rintamalinjan oikaisu.

Ja siihen ”sivistynyt” spekulaatio on toki aina sopinut ihan hyvin.

Mutta hinta siitä on kova. Kun uhasta tehdään rajaton ja muodoton möhkäle, yhdenmukaisuuden paine kasvaa eivätkä ihmiset uskalla kyseenalaistaa edes sellaisia poliittisia linjauksia, joista voi ihan hyvin perustein olla toista mieltä. Ja hyvin toimivassa demokratiassa pitääkin olla.

Mutta Ylessä ollaan ilmeisesti toista mieltä. Otetaan toinen esimerkki. Lähetyksessä 6.5. kerrottiin myös Israelin aikeista hyökätä Rafahin alueelle eteläisessä Gazassa.  Lähetyksen johdannon mukaan ”Israel käski siviilejä lähtemään Rafahista, Hamas vastasi hyväksymällä tulitaukoehdotuksen”.

Toisin sanoen Israelin uhkaus hyökätä olisi pakottanut Hamasin neuvottelupöytään ja tulitauon kannalle. Voi, kuinka neuvokasta ja jaloa! No, tänään – kirjoitan tätä perjantaina 10.5. – tiedämme, että tulitauko kelpaa kaikille muille paitsi Israelille. Nyt myös USA on avoimesti Rafahiin tunkeutumista vastaan.

Ja kyllä tämä oli tiedossa jo 6.5. Mutta faktapohjaista uutisointia tärkeämpänä Yle ilmeisesti piti lännen sisäisten näkemyserojen vaimentamista, jotta kenellekään ei syntyisi kiusausta rinnastaa Venäjän toimia Ukrainassa Israelin toimiin Palestiinassa.

Siitähän tässä nähdäkseni on lopulta kysymys.

Kun Venäjä 2014 anasti itselleen Krimin, israelilaisessa Haaretz-lehdessä ilmestyi artikkeli, jossa esitettiin analogia Venäjän ja Israelin laajennushakuisille ja pyhien kirjoitusten muka legitimoimille pyrkimyksille. Kuluneiden 10 vuoden aikana tämä – mielestäni relevantti – näkökulma on kuitenkin tietoisesti sivuutettu.

Ja olennaista roolia tässä sivuuttamisessa on näytellyt länsimainen media. Sen kehyskertomuksen mukaan Israelin ja Venäjän ympäristölleen asettamaa uhkaa ei pidä rinnastaa, koska Israel on demokratia ja Venäjä ei ole, Israel iskee täsmäasein, Venäjä vähän sinne päin, Israel ei tapa lapsia, Venäjä tappaa.

Mitä tästä opimme?

Eivät etupyrkimykset ole maailmasta minnekään kadonneet. Ja sen voi kyllä hyvin huomata tavasta, joilla johtavissa medioissa erilaisia uhkia käsitellään. Yle on Suomen johtava ja paras media. Mutta kyllä sekin välillä sortuu varsin tarkoitushakuiseen spekulaatioon.

Erkki Laukkanen
10.5.2024