Uutistoimituksesta, hyvää iltaa!
Näillä sanoilla toimittaja Petteri Löppönen avasi Ylen
pääuutislähetyksen maanantaina 6.5.
Sen jälkeen mentiinkin sitten todella lujaa. Lähetys suorastaan pursui Venäjän
uhkaa.
Toivoin itse toipuvani ryöpytyksestä. Mutta kun näin ei ole
käynyt, puran nyt tuntojani lyhyesti tähän blogiin. Lisämotivaatiota sain viikolla julkaistusta Ylen
Pelot ja haaveet -kyselytutkimuksesta, jonka mukaan koettu Venäjä-uhka on entisestään
vahvistunut.
Monella on matkalaukku jo valmiiksi pakattuna mahdollista
pakomatkaa varten.
Kuten monesti ennenkin, myös uutisoinnissa 6.5. korostuivat Venäjän
vaikuttamisyritykset ja niiltä suojautuminen. Tällä kertaa käsittelyssä oli puolenkymmentä
uhkaa EU-vaalivaikuttamisesta deep fake -videoihin ja muihin uusiin keinoihin,
joilla Venäjä mahdollisesti yrittää lietsoa lännen sisäisiä näkemyseroja.
Itse vaikuttamisyrityksiä en kiistä. Mutta huoli
näkemyserojen lietsomisesta on aina kaksiteräinen miekka, jota voidaan käyttää,
ja on myös käytetty, ei-haluttujen näkemysten vaimentamiseen. Näin käy
varsinkin silloin, kun uhkakeskustelu on spekulatiivistä jossittelua.
Silloin kukaan ei tiedä, mistä uhka alkaa ja mihin se
päättyy. Kaikki on mahdollista, eikä haastatelluilla asiantuntijoilla – sitä
sanaa edelleen käytetään – ole halua tai kykyä täsmentää, missä faktan ja
fiktion raja kulloinkin kulkee. Silloin, kuten 6.5., ei puhuta enää
uutisoinnista vaan (sotilastermein) asemiin ajosta.
Otetaan esimerkki. Yksi ohjelmassa haastatelluista oli Nato
StratComin osastopäällikkö Max Arhippainen. Kysyttäessä, mihin väitetyt vaikuttamisyritykset
EU-vaalien, euroviisujen ja jääkiekon MM-kisojen alla perustuvat, hän vastasi,
että kysymyksessä on spekulaatio, mutta ”sivistynyt” spekulaatio.
Ja samalla linjalla olivat uutisten jälkeisessä A-studiossa
esiintyneet asiantuntijat, jotka spekuloivat myös mahdollisilla pommi-iskuilla
missä tahansa, milloin tahansa ja mistä syystä tahansa. Mutta todennäköisesti
kuitenkin siksi, että erilaisilla attentaateilla voidaan lietsoa lännen
sisäisiä näkemyseroja.
Tätä epämääräisemmäksi uutisointia on vaikea tehdä. Aivan
kuin kysymys ei enää olisikaan objektiivisen ja todennettavan uhan
kartoittamisesta, vaan uutisvaikuttamisen ensisijainen tavoite on rajattoman
uhan ja sitä tukevan kehyskertomuksen vahvistamisesta, eräänlainen
rintamalinjan oikaisu.
Ja siihen ”sivistynyt” spekulaatio on toki aina sopinut ihan
hyvin.
Mutta hinta siitä on kova. Kun uhasta tehdään rajaton ja
muodoton möhkäle, yhdenmukaisuuden paine kasvaa eivätkä ihmiset uskalla
kyseenalaistaa edes sellaisia poliittisia linjauksia, joista voi ihan hyvin
perustein olla toista mieltä. Ja hyvin toimivassa demokratiassa pitääkin olla.
Mutta Ylessä ollaan ilmeisesti toista mieltä. Otetaan toinen
esimerkki. Lähetyksessä 6.5. kerrottiin myös Israelin aikeista hyökätä Rafahin
alueelle eteläisessä Gazassa. Lähetyksen
johdannon mukaan ”Israel käski siviilejä
lähtemään Rafahista, Hamas vastasi
hyväksymällä
tulitaukoehdotuksen”.
Toisin sanoen Israelin uhkaus
hyökätä olisi pakottanut Hamasin neuvottelupöytään ja tulitauon kannalle. Voi,
kuinka neuvokasta ja jaloa! No, tänään – kirjoitan tätä perjantaina 10.5. –
tiedämme, että tulitauko kelpaa kaikille muille paitsi Israelille. Nyt myös USA
on avoimesti Rafahiin tunkeutumista vastaan.
Ja kyllä tämä oli tiedossa jo 6.5. Mutta faktapohjaista
uutisointia tärkeämpänä Yle ilmeisesti piti lännen sisäisten näkemyserojen
vaimentamista, jotta kenellekään ei syntyisi kiusausta rinnastaa Venäjän toimia
Ukrainassa Israelin toimiin Palestiinassa.
Siitähän tässä nähdäkseni on lopulta kysymys.
Kun Venäjä 2014 anasti itselleen Krimin, israelilaisessa
Haaretz-lehdessä ilmestyi artikkeli, jossa esitettiin analogia Venäjän ja
Israelin laajennushakuisille ja pyhien kirjoitusten muka legitimoimille
pyrkimyksille. Kuluneiden 10 vuoden aikana tämä – mielestäni relevantti –
näkökulma on kuitenkin tietoisesti sivuutettu.
Ja olennaista roolia tässä sivuuttamisessa on näytellyt
länsimainen media. Sen kehyskertomuksen mukaan Israelin ja Venäjän
ympäristölleen asettamaa uhkaa ei pidä rinnastaa, koska Israel on demokratia ja
Venäjä ei ole, Israel iskee täsmäasein, Venäjä vähän sinne päin, Israel ei tapa
lapsia, Venäjä tappaa.
Mitä tästä opimme?
Eivät etupyrkimykset ole maailmasta minnekään kadonneet. Ja
sen voi kyllä hyvin huomata tavasta, joilla johtavissa medioissa erilaisia
uhkia käsitellään. Yle on Suomen johtava ja paras media. Mutta kyllä sekin
välillä sortuu varsin tarkoitushakuiseen spekulaatioon.
Erkki Laukkanen
10.5.2024
Takaisin |