Millaisia ajatuksia ISW hautoo?
ISW, Institute for the Study of War, on yhdysvaltalainen ”ajatushautomo”,
jonka ”epäpoliittisiin” raportteihin
käsityksemme sotien ja konfliktien tilannekuvista nykyään pääosin perustuvat. Ukrainan
sodan uutisoinnissa ISW on saanut eräänlaisen tiedotusmonopolin.
Se on uskomaton saavutus järjestöltä, joka rahoituspohjansa ja
syntyhistoriansa kautta on sodan osapuoli, katalysaattori ja merkittävä
edunsaajataho.
Yritän seuraavassa selvittää, miten näin on päässyt käymään.
ISW on varsin nuori toimija. Se perustettiin vuonna 2007 ”tehostamaan”
USA:n sotatoimia Irakissa ja Afganistanissa.
Sittemmin toimenkuva on laajentunut ja kattaa nykyään tilannekuvat
kaikista konflikteista erityisesti ns. laajan, myös Ukrainan kattavan,
Lähi-Idän alueella.
Muodollisesti ISW on voittoa tavoittelematon, USA:n
sotateolliselta kompleksilta pohjarahoituksensa saava järjestö. Mutta
olennainen osa järjestön rahoitusta ovat myös verotuksessa vähennyskelpoiset
lahjoitukset, minkä vuoksi – siis verotuksellisesti – ISW luokitellaan
hyväntekeväisyysjärjestöksi.
Periaatteessa lahjoitusten verovapaus edellyttäisi
puolueettomuutta, mutta USA:ssa puolueettomuudeksi riittää se, ettei ISW ole
erityisesti kummankaan USA:n valtapuolueen ohjailtavissa. Käytännössä ISW on aina
ollut läpeensä poliittinen, jatkuvaa pelotetta lobbaava uuskonservatiivinen
toimija.
Tämä näkyy selvästi myös sen ISW:n hallituksen kokoonpanossa.
ISW:n perusti sotahistorioitsija Kimberly (Kim) Kagan,
instituutin pitkäaikainen johtaja. Hänen puolisonsa on Frederick Kagan, toinen,
myös ISW:ssä työskentelevä, sotahistorioitsija. Frederick on tunnettu
uuskonservatiivi, joskaan ei niin tunnettu kuin hänen veljensä Robert.
1990-luvulla Robert Kagan perusti yhdessä Bill Kristolin
– istuu myös ISW:n hallituksessa – kanssa USA:n uutta sotilaallista
suurvalta-asemaa lobbaavan PNAC-projektin (Project for a New American Century),
jolla oli tärkeä rooli USA:n silloisen presidentin, George W. Bushin, päätöksessä
hyökätä Irakiin vuonna 2003.
Yksi hyvä aikalaiskuvaus PNAC:n junailuista on Ida Sofia Vaan
väitöskirja
vuodelta 2005. Siinä ruoditaan USA:n uuskonservatiivien keskinäisiä suhteita ja
ihmetellään, miten yksi oikean laidan ajatushautomo on saanut niin keskeisen
aseman USA:n ulkopolitiikan muotoilussa.
Sitä voi totisesti ihmetellä myös ISW:n osalta.
Ajan saatossa Kaganit ovat luoneet laajan, sotateollisen
kompleksin avaintoimijoista koostuvan hyväveliverkoston, joka aina vain jaksaa
muistuttaa, että mitään globaalisti kestävää kansallista turvallisuutta ei
synny ilman yksityisen ja julkisen sektorin strategista kumppanuutta.
Tässä verkostossa hyvän hallinnon puurot ja vellit on
tarkoituksellisesti sotkettu. Yksi esimerkki siitä on se, miten kenraali David Petraeus
– istuu nykyään myös ISW:n hallituksessa – nosti Kaganit Bushin hallinnon
poliittisiksi neuvonantajiksi, ikään kuin kansalaisyhteiskunnan edustajina.
ISW:n suurin alkukauden saavutus oli kuitenkin demokraattisen
puolueen tuki varapresidentti Richard Cheneyn alun perin muotoilemalle,
USA:n ehdottomalle ylivallalle perustuvalle sotastrategialle. Sen jälkeen eräät
kriitikot ovat kutsuneet ISW:tä "Kaganin teollisuuskompleksiksi".
Ja sitten laajan Lähi-Idän alueelta löytyi Ukraina.
Eikä syitä sillekään yhtä Kagania kauempaa tarvitse hakea. Robert
Kaganin vaimo on nimittäin USA:n entinen apulaisulkoministeri Victoria Nuland,
joka vuonna 2014 tuli tunnetuksi suorasukaisesta tuestaan Ukrainan Venäjä-mielisen
presidentin Viktor Janukovitšin kaatamisoperaatiossa.
Yhdessä silloisen ulkoministeri John Kerryn ja
puolustusministeri Ash Carterin kanssa Nulandia pidetään johtavana
Ukrainaan suuntautuvien asetoimitusten tukijana. Nuland on myös pitänyt huolen
siitä, että EU on pysynyt sivuraiteella kaikessa Ukrainan suuntautumista koskevissa
keskusteluissa.
Tätä taustaa vasten tuntuu varsin erikoiselta, että Ukrainan
sodan uutisoinnissa ISW:tä kohdellaan ikään kuin ”riippumattomana” uutistoimistona,
johon myös maailman laatulehdet uutisointinsa perustavat. Enkä ole huomannut,
että juuri kukaan olisi tuota riippumattomuutta kyseenalaistanut.
Vaikka aihetta olisi kyllä ollut.
Sen jälkeen, kun Putin päästi joukkonsa Ukrainan kimppuun,
"länsimaisen" median itseluottamus on rappeutunut venäläisen
vastineensa peilikuvaksi. Riippumattomiksi toimijoiksi kelpaavat nykyään myös
tahot, joilla ei ole mitään motiivia myötävaikuttaa sodan päättymiseen. Pikemminkin
päinvastoin.
Kun Hesari lopulta 27.10.2022 nosti kissan pöydälle, käteen
jäi tulkinta, ettei tässä oikeastaan mitään suurempaa ongelmaa ole. Niin
sanottujen asiantuntijoiden toimesta palstalle marssitettiin valkoinen, harmaa
ja musta propaganda, joista vain musta – se, mitä Venäjä tekee – todettiin ongelmaksi.
Ja vielä senkin jälkeen, kun ISW:n riippumattomuus on
osoitettu fiktioksi – katso vaikka tästä
ja tästä
– toimenpiteisiin muiden, aidosti riippumattomien lähteiden käytön lisäämiseksi
ei ole ryhdytty. Itse pidän tätä poliittisesti vinoutuneena valintana
propagandistisen informaatiovaikuttamisen puolesta.
Tällä valinnalla on seurauksensa.
ISW:n ”hienosyisen” – tätä sanaa on todellakin käytetty – propagandan
myötä ”Kaganin teollisuuskompleksi” on päässyt niin sanottuun kaksoisrooliin,
jossa samat tahot, jotka tuottavat aseet ja niiden käyttöön liittyvät palvelut,
tuottavat myös sen tilannekuvan, jolla aseiden käyttö perustellaan.
Perinteisesti kaksoisrooleja on pyritty välttämään, jotta
kukaan pääsisi tuomariksi omassa asiassaan. Mutta ISW:n kohdalla tästä
periaatteesta on selvästikin luovuttu kuin yhteisestä päätöksestä ja koko
Lännen mitalla. Siksi myös kaksoisroolista nouseva intressiristiriita on jäänyt
kokonaan käsittelemättä.
Ja niin kauan ongelmana pidetään vain Venäjän ”mustaa” propagandaa,
kysymys ISW:n kaksoisroolista nousevasta propagandasta ei nouse pintaan. Ja juuri
siksi Ukrainan sodan pitkittäminen ja tehostaminen on saatu näyttämään ainoalta
mahdolliselta etenemistieltä.
Mutta näinhän se ei ole, ei ainakaan lähihistorian valossa.
Mitä näköalattomammalta Afganistanin sota vuoden 2007 jälkeen
alkoi näyttää, sitä vahvemmin ISW lobbasi sodankäynnin tehostamisen puolesta. Tuutin
täydeltä tarjoiltiin tarinoita toisen toistaan tehokkaammista täsmäaseista,
joilla vastapuoli pakotetaan haluttuun poliittiseen ratkaisuun.
Mutta tehostamisen sijasta sotaa vain pitkitettiin lähes 15 vuodella.
Ja vielä sen jälkeen, kun vetäytymispäätös lopulta tehtiin, osa ISW:tä
rahoittavista aseteollisuuden yrityksistä moitti ankarasti vetäytymispäätöstä
siitä, että se heikensi aseteollisuuden myyntiä ja karkotti sijoittajat.
Ja niin moitti myös ISW, vaikkakin usein erilaisten kiertoilmaisujen,
kuten moraalisen paatoksen ja naisten aseman parantamiseen liittyvän
propagandan avulla. Se, miten sodan tehostaminen ja heimoistaminen lisäsivät afganistanilaisten
kärsimyksiä ei koskaan noussut laajemman keskustelun kohteeksi.
Jos nyt vertaat ISW:n nettisivuilla julkaistuja tilannekuvia
Craig Whitlockin alkuperäislähteistä toimittamaan kirjaan (Afganistanin
sota - Pentagonin salaiset paperit. Docendo 2022) on vaikea uskoa, että
puhutaan samasta sodasta. Niin poliittisesti vinoutuneita ISW:n tilannekuvat
olivat.
Voisiko näin käydä myös Ukrainassa?
Sitä minä en tiedä. Mutta samanlaisessa kaksoisroolissa ISW
sielläkin toimii. Ja mikäli ISW:n tiedotusmonopolia ja sen tuputtamaa sodan kehyskertomusta
ei haasteta, Ukrainan sodasta voi tulla hyvinkin pitkäkestoinen riippumatta
siitä, mitä tavoitteita Venäjä sodan kestolle on asettanut.
Ukrainassa ISW:n kaksoisrooli myös institutionalisoitunut
tavalla, josta on tullut Lännen uusi normaali. Ei ole enää mitään hyväksyttävää
– lue: Venäjästä riippumatonta – lähdettä, mihin ISW:n kehyskertomusta voisi
verrata. Ei ole myöskään mitään julkista keskustelutilaa, joka vertailukohdan
voisi tuottaa.
Ja mitä avointen lähteiden käyttöön tulee, se on meriitti
vain siinä tapauksessa, että lähteitä koetellaan. Vain silloin niille tulee
lähdekritiikin kestävä merkitys. Mutta jos YLE:n studiossa istuu vain ISW:n
kehyskertomusta lobbaavia ”asiantuntijoita”, otteemme todellisuudesta heikkenee
varmasti.
Mitä tästä tarkastelusta jäi käteen?
Käteen jäi huoli ”valkoisen” ja ”harmaan” propagandan harmittomuudesta.
Oma käsitykseni on, että propagandan värittäminen siten, että vain osa
propagandasta on haitallista, johtaa mielettömyyksiin. ISW:n muotoilema Ukrainan
sodan kehyskertomus on yksi pelottava esimerkki siitä.
ISW ei ole tiettävästi vielä koskaan edes epäsuorasti
viitannut poliittisen ratkaisun mahdollisuuteen. Enkä usko, että se tekee sitä
jatkossakaan. Vilkaisu ISW:n omiin pohdintoihin viime kesältä viittaa siihen,
että se tulee jatkossa entistä enemmän satsaamaan visuaaliseen, tunnetiloja
vahvistavaan viestintään.
Tätäkö haluamme?
Erkki Laukkanen
28.11.2022
Takaisin |