Yhdysvaltain kauppakamari, maailman vaikutusvaltaisin
lobbari?
Näin voi
tiivistää Alyssa Katzin teoksen The Influence Machine: The US Chamber
of Commerce and Corporate Capture of American Life (Random House, 2015) keskeisen
sisällön.
Kirja kuvaa Kamarin toimintaa presidentti William Howard Taftin
(1909-1913) yritysjohtajien komiteasta nykyiseksi, USA:n suurimpien yritysten edunvalvojaksi.
Kirja vie lukijansa Kamarin satoihin toimipaikkoihin ja dokumentoi työntekijöille
ja ympäristölle aiheutuneet tuhot.
Tom Donohuen valtakaudella 1997 – 2019 Kamari
jalostettiin eräänlaiseksi edunvalvontaviranomaiseksi ja poliittiseksi
voimalaitokseksi, joka voi halutessaan puuttua missä tahansa maassa vireillä
oleviin kauppaa, ympäristöä, työehtoja ja korruptiota koskeviin lakihankkeisiin
jopa yksityiskohtia myöten.
Kamari on järjestö, johon kaikki yritykset voivat liittyä. Sen
ydinjoukon muodostaa kuitenkin vain pari kymmentä yritystä, jotka maksavat yli
puolet budjetista. Joten, vaikka kokonaisjäsenmäärä on yli kolme miljoonaa, riippuvuus
suurimmista yrityksistä on todella vahva.
Ja mitä Kamari tekee näiden yritysten hyväksi?
Kamari toimii neljällä rintamalla. Yksi kattaa lobbauksen. 2000-luvulla
on käyttänyt lobbaukseen pitkälti yli miljardi dollaria. Toiseksi Kamarilla on
oikeudenkäyntiyksikkö, joka menee oikeuteen aina korkeimpaan oikeuteen asti
estääkseen ei-toivotun lainsäädännön.
Kolmanneksi Kamari taistelee ”liiallista” sääntelyä vastaan.
Ja neljänneksi se on vaali- ja kampanjatoimisto, joka käyttää kussakin vaalissa
kymmeniä – ellei satoja – miljoonia dollareita varmistaakseen paikat
uskollisille tukijoilleen.
Suurelta osin Kamariin valta perustuu salailuun: sen ei
tarvitse ilmoittaa tukijoitaan. Tämän suojan turvin Kamari voi ottaa suuria lahjoituksia
yrityksiltä, jotka haluavat erityisiä tuloksia kongressista, tarvitsematta
altistua yleisöjulkisuudesta seuraavalle demokraattiselle valvonnalle.
Kampanjatuen salaamisella on ollut suuri merkitys kamarin
vallan kasvulle.
Laitaoikeiston lobbarit, kuten Charles ja David Kochin
edunvalvontaryhmä ja Karl Roven super-PAC, seuraavat kaikki Kamarin
laatimaa pelikirjaa. Ilman Kamarin antamaa taustatukea, poliittiset kytkennät
saattaisivat vaarantaa yksittäisten ”ajatushautomojen” uskottavuuden.
Kamarin kanavoimilla rahoilla on ratkaistu vaalit monilla
demokraattien hallitsemilla, "purppuranvärisillä" alueilla republikaanien
eduksi. Esimerkistä käyvät myös vuoden 2016 vaalit ja yhteistyö teekutsuliikkeen
kanssa. Kamarin palvelut ovat kelvanneet myös Bill Clintonin kaltaisille
demokraateille.
Hallitukset ovat kyllä vaihtuneet, mutta Kamarin linja ei
ole.
Antikommunismin nimissä Kamari on aina tukenut
ammattiliittojen ja vasemmiston vastaista toimintaa. 1930-luvulla hollilla olivat
mm. Franklin D. Rooseveltin läpiajama New Deal. 1970-luvulla Kamarin
hampaisiin joutui Ralph Naderin johtama kuluttajaliike ja lopulta koko
ympäristöliike.
Kongressissa ja oikeussaleissa Kamari esiintyy usein myös pienen
ihmisen puolustajana. Näin tehdessään Kamarin tarkoituksena on ollut heikentää
kongressin valtaa kyseenalaistamalla sen integriteetti USA:n poliittisessa
retoriikassa tärkeän ”tavallisen kansalaisen” etujen ajajana.
Näin kävi 1970-luvulla
myös tupakan vastaisessa kampanjassa.
Vaikka näyttöä tupakan yhteydestä
syöpään oli runsaasti näyttöä, Kamari
onnistui
viivyttämään tupakan vastaista
lainsäädäntöä noin 30 vuoden ajan. Näin
tehdessään se väitti puolustavansa työpaikkoja ja
tavallisen ihmisen oikeutta
tupakoida.
Viime vuosina vastaavia taisteluita on
käyty
kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamista vastaan. Vaikka
kongressi ja
ympäristöjärjestöt ovatkin onnistuneet
keräämään paljon näyttöä siitä,
mistä
vastapuoli rahoituksensa saa, oikeudessa kestävä
näyttö jää lahjoittajien
nimettömyyden taakse.
Kamarilla on myös merkittävä kansainvälinen tehtävä.
Vaikka kansalliset kauppakamarit ovat riippumattomia, ne
ovat jäseniä kauppakamarien kansainvälisessä federaatiossa, jossa tahtipuikkoa
heiluttaa Kamari. Vuonna 2008 alkaneen finanssikapitalismin kriisin aikana sen
rooli ”vapaaseen yrittämiseen perustuvan talouden” puolustajana on korostunut.
Muiden maiden kauppakamarit, kuten myös näiden maiden
poliittiset johtajat, kohtelevat Kamarin edustajia ikään kuin maansa hallituksen
edustajina. Kamarin ja heidän johtajiensa lausumia pidetään merkkinä siitä,
mitä USA pitää tärkeänä kansainvälisessä kaupassa.
Kamari on ollut aktiivinen Kiinan kaltaisissa maissa. Sen
vaikutuksesta Kiinan hallitus on uudelleen muotoillut lakejaan ja sääntöjään.
Se mm. korjasi työlakejaan, jotka olisivat alkuperäisessä muodossaan suosineet
vakituisia työsopimuksia määräaikaisten kustannuksella. Toisin kävi. Eikä vain
Kiinassa.
Amerikan mantereiden 28 maata toimivat nimikkeen AmChams.
Omien nettisivujensa mukaan sekin on poliittisesti riippumaton yritysten
edunvalvoja. Käytännössä mitään sen poliittisempaa on vaikea edes kuvitella.
Järjestön toimialueella tuskin lehtikään liikahtaa ilman AmChamin
myötävaikutusta.
Mutta ehkä tätäkin suoraviivaisempaa
toiminta on ollut USA:ssa.
Kansallinen työsuhdelautakunta esitti vuonna 2009 asetusta, jonka
mukaan työpaikkojen ilmoitustauluilla tulee voida ilmoittaa järjestäytymisoikeudesta
ilman vastatoimia. Kamari ei voinut kyseenalaistaa itse asetusta, mutta se pystyi
osoittamaan muotovirheen asetuksen julistamistavassa.
Ja niinhän siinä lopulta kävi, että Kamari voitti. Eivätkä
siten työntekijät vieläkään voi esiintyä julkisesti amerikkalaisilla
työpaikoilla. Näitä heikkoon työsuhdeturvaan perustuvia työlakeja Kamari on
sitten härskisti markkinoinut kauppaa ja kasvua suosivina linjauksina.
Samoja lauluja laulaa myös Suomen Keskuskauppakamari,
varsinkin nykyisen toimitusjohtajansa Juho Romakkaniemen valtakaudella.
Keskuskauppakamarista on tullut pääministeri Sanna Marinin hallituksen kärkkäin,
politiikkakeskeisen toimintatavan haastanut taho.
On itse asiassa syntynyt uusi edunvalvonta-asetelma.
Muutaman vuoden sisällä Keskuskauppakamari on ottanut suuryritysten
edunvalvonnassa sen roolin, mikä aiemmin oli työnantajakeskusjärjestöillä,
kuten Elinkeinoelämän keskusliitolla (EK). On kaikki syy olettaa, että
lähivuosina muutkin Kamarin toimintakeinot otetaan Suomessa nykyistä laajempaan
käyttöön.
Ja se, mikä pätee Suomeen, pätee laajemmin myös muihin
maihin, joissa sopimisjärjestelmällä on lähihistoriassa ollut samankaltainen
tehtävä kuin Suomessa on ollut. Kyllä kaikissa niissäkin sotien jälkeen
solmittu yhteiskuntasopimus on haastettu Kamarin kaltaisten toimijoiden
myötävaikutuksella.
Tätä kirjoittaessani etsin netistä artikkeleita, joissa tätä
mahdollisuutta olisi arvioitu. En löytänyt. Onko siis niin, että Suomen
kolmikannan kannalta kauppakamarivetoinen edunvalvonta on yhdentekevä kysymys?
Vai kuvitellaanko Suomessa, että kolme sukupolvea sitten sovitut
edunvalvontarakenteet ovat ikuisia?
Erkki Laukkanen
13.10.2020
Takaisin
|