Sote-yhteisyritykset, riesa vai ratkaisu?

Arvion mukaan OECD-maiden terveysmenot kasvavat noin 5 prosenttia vuodessa. Noin 95 % kasvusta on terveyspalvelujen myynnin kasvua, loput kiinteistöinvestointeja. On siis selvää, että myös yksityisten toimijoiden fokus on palvelujen tuotannossa, ei kiinteistöissä.

Yksi keino yritysten markkinaosuuden kasvattamiselle on yhteisyritys, jonka osakkaina on sekä yksityisiä että julkisia toimijoita. Yhteisyrityksessä julkinen taho on se, joka tilaa, ja yksityinen taho se, joka tuottaa. Ihan niin kuin Länsi-Pohjassa, ja monissa muissa tuotantosopimuksissa.

Miten tällaisiin yhteisyrityksiin pitäisi suhtautua?

Niistä on sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Menestyksellä yhteisyrityksiä on käytetty hankkeissa, joilla on selkeä alku ja loppu. Tyypillinen esimerkki on teiden rakentaminen. Mutta pieleenkin voi silloinkin mennä, kuten Länsi-metron kohdalla meni.

Eniten ongelmia on raportoitu julkispalveluiden tuottamisessa. Eivätkä yhteisyritykset terveyspalveluissa eivät juuri koskaan ole lunastaneet lupausta kustannustehokkaista ja laadukkaista palveluista. Myös toiminnan jatkuvuuden kannalta yhteisyritykset voivat olla riski.

Jatkuvuuden turvaamiseksi sopimuksista on tehty pitkäaikaisia, vielä pitkäaikaisempia kuin se 15 vuotta, mihin Länsi-Pohjassa päädyttiin. Mutta mitä pitempi sopimusaika, sitä suurempi monopoliriski ja sitä heikompi kuntien tai kuntayhtymien neuvotteluasema.

Kokonaan oma ongelmansa on päätöksenteon läpinäkyvyys.

Koska yhtiölainsäädäntömme ei tunne päätöksenteon yleisöjulkisuutta, yhteisyrityksiin perustuvasta valmistelusta tulisi vääjäämättä korruptiivista. Kun sopijat tietäisivät aina enemmän kuin ne, joiden nimissä sovitaan, valta-aseman väärinkäyttöä olisi vaikea välttää.

Näin sanoessani en tarkoita vain korruption kriminalisoitua ydintä, lahjontaa. Tarkoitan asiaa, jota alan kirjallisuudessa kutsutaan poliittiseksi korruptioksi, jossa valta-aseman väärinkäyttö perustuu demokraattisten instituutioiden myötävaikutukseen. Ilman sitä kaupankäynti tyrehtyisi.

Se on vähän kuin yrittäisi kaavoittaa Tuusulaa ilman jättimäisiä maaomistuksia haalineen Sjöblomien dynastian myötävaikutusta. Ei siitä mitään tulisi. Mutta toisinpäin, dynastian myötävaikutuksella, ja pientä korvausta vastaan, kaavoittamisesta tulisi todella helppoa.

Juuri nyt poliittisen sote-korruption edellytykset ovat tapissa. Tällä hetkellä Suomessa on toistakymmentä sote-kuntayhtymää, joissa on ainakin sivuttu terveyspalvelujen tuottamisen ulkoistamista alan suurille toimijoille. Tämän lisäksi on koko joukko isompia ja pienempiä kuntia.

Myönnän toki, että myös palvelujen integraatioon liittyviä syitä yhteistuotannolle voi olla.

Mutta kyllä palvelujen integraatiokin tarvitsee omat institutionaaliset reunaehtonsa: todellinen palvelujen integraatio edellyttää sellaista päätöksenteon integraatiota, jossa määräävään markkina-asemaan ja valta-aseman väärinkäyttöön perustuvat riskit on minimoitu.  

Valitettavasti näitä reunaehtoja ei ole vielä olemassa. Eikä niitä koskeva keskustelukaan ole vielä hallituksen hallussa. Siksi reunaehtojen täsmentäminen on jäänyt käytännössä sopijaosapuolille, kuten kunnille, kuntayhtymille ja alan suurille yksityisille toimijoille.

Juuri nyt esittelijän etu on alan suurilla yksityisillä toimijoilla. Ne kykenevät tekemään tarjouksia, joista kuntien ja kuntayhtymien on vaikea kieltäytyä. Ne kykenevät mm. sisällyttämään sopimuksiin kuntien käsiin jäävät sote-kiinteistöt tavalla, johon valtio ei kykene.

Miten yhteistuotantoon perustuvia sopimuksia pitäisi rajoittaa?

Hallituksen mukaan rajoituslakia tullaan tiukentamaan siten, että kaikkiin yli 30 prosentin ulkoistuksiin sisällytetään korvaukseton irtisanomisehto. Lisäksi hallitus on luvannut huolehtia, että sote-palveluiden järjestämisvastuu säilyisi kunnissa ja kuntayhtymissä vielä vuoden 2019 ajan.

En itse usko, että nämä toimet palauttaisivat valmistelun sote-retoriikasta tutulle yhteishyvän tielle. Syy siihen on yksinkertainen: vaikka luvatut rajoitukset tehtäisiin, olisi edelleen mahdollista sopia yhteisyrityksistä, joissa yksityisen puolen markkinaosuus jäisi alle 30 prosentin. 

Jos 30 prosentista tulisi uusi, poliittisesti legitimoitu normaali, paine yhteisyritysten luomiseen säilyisi. Ja laskentavasta riippuen yksityisille toimijoille voisi eräissä palveluissa tulla asema, joka ei laadullisesti poikkeaisi siitä, mitä määräävällä markkina-asemalla perinteisesti tarkoitetaan.

Se olisi edelleen bisnes-keskeinen, läpinäkymätön ja aidosti korruptiivinen toimintaympäristö.

Enkä olisi enää kovin hämmästynyt, vaikka hallitus ei lupaamiaan rajoituksia tekisikään.

 
Erkki Laukkanen
2.12.2017