|
|
EU:n
syvenevät jaot
EU etsii tietä ulos taantumasta keinoin, jotka voimistavat
Euroopan sosiaalista jakautumista. Näin ei voi jatkua, ei
ainakaan
EuroMemorandun –ryhmän mukaan.
Leikkauspolitiikka
on johtanut tilanteeseen, jossa Saksan ja Pohjoismaiden tuotannollinen
asema on
vahvistunut erityisesti EU:n reuna-alueiden kustannuksella. Kriisi on
myös
lisännyt eriarvoisuutta sekä jäsenmaiden
sisällä että niiden
välillä.
Useimmissa EU:n reuna-alueen maissa reaalipalkat ovat laskeneet.
Muutos parempaan edellyttää EU:n tärkeimpien
politiikkaohjelmien
uudelleenmuotoilua tavalla, josta me suomalaiset emme
selvästikään halua
keskustella. Eivätkä
monet
muutkaan.
EU-komission toimintatapaa leimaa edelleen vakava demokratiavaje ja
avoimuuden
puute. Tärkeimmät
päätökset tehdään
suljetuissa kokouksissa vahvan
bisnesperusteisen lobbauksen saattelemana ilman tulosvastuuta sen
enempää
kansallisille parlamenteille kuin Euroopan parlamentillekaan. Siksi
EU:n
politiikkaohjelmat olisi nostettava nyt pöydälle ja
katsottava, mitä ne ihan
oikeasti sisältävät.
Aloitetaan raha- ja pankkipolitiikasta.
Välitön finanssikriisi on nyt padottu, mutta
rahoitusjärjestelmä ei
vieläkään
toimi normaalisti. Euroopan Keskuspankki (EKP) on toki vakauttanut
pankkien
aseman noin tuhannen miljardin euron lainoilla, mutta hallituksille
lainaaminen
on edelleen kiellettyä. Pankit ovat supistaneet lainanantoaan
myös vuonna 2013.
Vuoden 2012 puolivälissä EU-komissio ehdotti kriisin
ratkaisuksi ns.
pankkiunionia. Pankkiunioni ei kuitenkaan muuta rahoitusta koskevaa
ajattelutapaa EU:ssa. Suomen Pankin pääjohtajan Erkki
Liikasen nimeä
kantava raportti ei puutu Euroopan
Keskuspankin
(EKP) epädemokraattiseen
vallankäyttöön, ja
sivuuttaa monet rakenteelliset
ongelmat.
Ryhmän mielestä talletuspankit tulisi
eriyttää
muista rahoitusalan
instituutioista siten, että ne voivat keskittyä
ydinosaamiseensa: rahan
lainaamiseen yrityksille ja kotitalouksille. Komission ehdottama
direktiivi finanssitransaktioverosta
olisi toimeenpantava nopeasti. EKP tulisi asettaa tehokkaan
demokraattisen
valvonnan alaiseksi ja rahoitusalan toiminta olisi ehdollistettava
sosiaalisille ja ekologisille tavoitteille.
Ongelmia löytyy myös talouspolitiikasta.
Vuonna 2013 voimaan tulleiden budjettikurisopimuksen ja ’two
pack’ -direktiivin
myötä euroalueen maiden talouspolitiikat
siirtyivät
EU-komission tiukkaan
ohjaukseen. Huolimatta siitä, että kansallisten
parlamenttien
talouspoliittista
valtaa näin vahvasti rajoitettiin, Euroopan parlamentin valtaa
ei
ole
vastaavasti lisätty.
Näillä sopimuksilla tiukennetaan niitä
hallitusten
kulutusta ja lainanottoa
koskevia rajoituksia, jotka sisältyivät jo
Maasthichtin
sopimuksen lähentymiskriteereihin
vuonna 1992. Ryhmän
mielestä
nämä rajoitukset
yliarvioivat markkinamekanismin kyvyn
säännellä itse
itseään. Ilman
laajempia, koko
unionin toimintatapoja
koskevia muutoksia nämä rajoitukset uhkaavat vain
syventää EU:n sisäisiä
jakolinjoja.
Ryhmän mielestä unionin taloudenpitoa koskevat
rajoitukset
ovat nyt niin ongelmallisia,
että vaihtoehtoisen talouspolitiikan täytyy joko
kyseenalaistaa nykyiset
johtamiskeinot tai alistaa ne muille tavoitteille, kuten
työllisyydelle,
ekologiselle kestävyydelle ja sosiaaliselle
oikeudenmukaisuudelle.
Muuten
unionin kahtiajakautumista on vaikea estää.
Avainongelma on verotus.
Käsitystä verotuksen oikeudenmukaisuudesta
horjuttavat
erityisesti
laaja-alainen veronkierto ja verovälttely, noin tuhat
miljardia
euroa vuodessa,
ja siihen kietoutunut korruptio, noin 120 miljardia vuodessa. Yleisen mielipiteen mukaan
näin ei voi
jatkua.
Euroopan parlamentin vahvalla tuella EU-komissio onkin jo
hyväksynyt joukon
verouudistuksia rajat ylittävän verovalvonnan
tehostamiseksi.
Niin tarpeellisia kuin tällaiset uudistukset ovatkin, ne
eivät riitä kumoamaan verokilpailun
mukanaan tuomaa ongelmaa. Nämä uudistukset
eivät
myöskään katkaise tuloerojen
kasvua. Ryhmän mielestä vain verokantojen
harmonisointi,
progressiivinen verotus,
tasaverokantojen poistaminen sekä veroprosenttien
yhdenmukaistaminen, voivat
taata yhteisölliseen solidaarisuuteen perustuvan toimintatavan
Euroopassa.
Kritiikkiä saavat myös työllisyys- ja
sosiaalipolitiikka.
Joka neljäs EU-kansalainen elää
nykyään
köyhyydessä ja joka kahdeksas on
työtön. Ja vaikka alueelliset erot ovat kasvussa, EU
ei ole
kyennyt tasoittamaan
eroja köyhyydessä ja
työttömyydessä. Myös
paljon puhuttu nuorisotakuu on
lähinnä
korukieltä, kuten lupaus työelämän
laadun
parantamisesta. Kaikille kyllä luvataan
enemmän koulutusta, mutta leikkausten myötä
koulutus
kuitenkin vähenee. On
vähentynyt jo kauan.
Ryhmän mielestä EU-instituutioiden tulisi
välittömästi arvioida
leikkauspolitiikkansa vaikutukset jäsenvaltioidensa
tilanteisiin.
Sen jälkeen olisi
ohjelmoitava tuen toimittaminen erityisesti
työttömyyden ja
köyhyyden
koettelemille nuorille ja lapsille. EU:n tulisi myös
tehdä
aloite
lainsäädäntöohjelmasta, jonka
tavoitteena on
Euroopan työlainsäädännön
päivittäminen muuttuneita työoloja
vastaavaksi.
Myös teollisuus- ja investointipolitiikkaa olisi koordinoitava.
Tätä mieltä ollaan nykyään
myös
EU-komissiossa. Mutta toistaiseksi lähes kaikki
sen tekemät ehdotukset ovat perustuneet lyhyen
aikavälin
oletettuihin
kilpailukykyvaikutuksiin. Ryhmän mielestä tarvitaan
vaihtoehto, joka kytkee
yhteen pitkän aikavälin tuotannolliset tavoitteet ja
täysin
välttämättömän
sosio-ekologisen
muutoksen.
Ryhmä mielestä vaihtoehto nousee kuudesta asiasta: 1)
Euroopan laajuinen
investointiohjelma, 2) Euroopan teollisen potentiaalin
jälleenrakentaminen, 3) uuden
ympäristöystävällisen, tieto- ja
osaamisintensiivisen ja korkean palkkatason
elinkeinojen kehittäminen, 4) yksityistämismaniasta
luopuminen ja huomattavan
julkisen tuen organisointi uusille toiminnoille, 5) aseriisunnan
uudelleenorganisointi
koheesiota lisäävällä tavalla, 6)
tuotantokapasiteetin ekologiaehtoisen
muutoksen tukeminen.
Myös salailevasta valmistelusta on
päästävä.
Yksi osoitus salailusta on EU:n ja USA:n kahdenväliset
neuvottelut
keskinäisestä
kauppa- ja investointisopimuksesta. Sopimuksen ensisijainen tarkoitus
on
säännösten poistaminen ja/tai harmonisointi
sellaisilla
toimialoilta kuin
maatalous, ruokaturvallisuus, tuote- ja tekniset standardit,
rahoituspalvelut,
yksilöllisten omistusoikeuksien suojelu ja hallitusten
hankinnat.
EU-komission
teettämien tutkimusten mukaan sopimus lisäisi
talouskasvua ja
työpaikkoja
EU:ssa.
Ryhmän mielestä sopimuksen taloudellinen merkitys on
kyseenalainen. Mutta sääntelyn
purkaminen on todellinen uhka julkisille terveyspalveluille,
työntekijöiden oikeuksille
ja kuluttajansuojalle, joita komissio ei ole omissa laskelmissaan
millään
tavalla huomioinut. Lisäksi ehdotus investoijien ja valtioiden
väliseksi
sovittelumekanismiksi suosii investoijia valtioiden kustannuksella.
Näistä asioista olisi nyt keskusteltava. Juuri
sitä tarkoitusta varten EuroMemorandum
2014 on kirjoitettu. Sen päätelmistä ei
tarvitse olla
samaa mieltä, mutta
jotakin mieltä niistä on oltava.
Olisi onnetonta, jos myös ensi kevään
EU-vaalit
käytäisiin lähinnä
kuvitteelliselta pohjalta.
Erkki
Laukkanen
10.1.2014
Lähde: The deepening divisions in Europe and the need for a
radical alternative
to EU policies. EuroMemorandum 2014, www.euromemo.eu.
Takaisin
|
|
|
|