| |
|
Mistä
kuntavaaleissa on kysymys?
Elämme outoja aikoja. Kuntavaalien alla asetelma on kuin
kreikkalaisesta näytelmästä: ennen
lopullista
yhteenottoa kaikki näyttää ihan
hyvältä.
Ei voisi enemmän pieleen mennä. Kuntavaaleissa
ratkaistaan
Suomen kuntapalvelujen tulevaisuus. Jotta palvelujen saatavuus ja laatu
tulisivat turvatuiksi, ainakin seuraavat kolme ongelmaa on ratkaistava.
Kuntaverosta tehtävät vähennykset
Kuntarakenneuudistuksen perusteluissa on alleviivattu sitä,
että kuntien perustuslailliseen verotusoikeuteen ei puututa.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt se,
miten valtio
tätä oikeutta rajaa erilaisten vähennysten
avulla.
Vaikka kunnallisveroprosenttia on nostettu, kunnan kassa ei ole
kasvanut.
Miten tämä on mahdollista?
Kunnallisverotuksessa tehdään ensin
vähennyksiä
veronalaisista ansiotuloista. Tällaisia
vähennyksiä ovat
matkakustannukset, tulonhankkimiskulut, ansiotulovähennys ja
perusvähennys. Jäljelle
jäävästä
verotettavasta tulosta lasketaan kunnallisveroprosentin mukainen vero.
Sitten tehdään vähennykset verosta.
Tällaisia
vähennyksiä ovat työtulovähennys,
kotitalousvähennys sekä asuntolainan koron
alijäämähyvitys. Se, mitä
jäljelle
jää, on todellista (efektiivistä), kunnan
kassaan
jäävää veroa.
Vuonna 1994 kuntien nimellinen veroprosentti ansiotulosta oli
keskimäärin 17.5 prosenttia, todellinen 14.6
prosenttia. Vähennysten osuus oli näiden
kahden erotus,
keskimäärin 2,9 prosenttia.
1990-luvun
lopulla ero nimellisen ja todellisen
välillä alkoi kasvaa, ja 2000-luvun lopulla kasvu on
voimistunut siten, että vuonna 2012 ero nimellisen ja
todellisen
veroprosentin välillä nousee noin 5
prosenttiyksikköön.
Tällä tempulla kuntien tulopohja on blokattu. Se
lisäverotuksen tuotto, jonka kunnat olisivat kuntapalveluihin
tarvinneet, on ulosmitattu muihin tarkoituksiin, kuten tulopoliittisten
sopimusten ostovoiman turvaamiseen. Jatkossa näin ei voida
menetellä, jos kuntapalvelut aiotaan turvata.
Selkokielellä tästä ongelmasta on puhunut
emeritusprofessori Pentti Meklin.
Poliitikot eivät
niinkään.
Tuloksen manipulointi poistoilla
2000-luvulla kunnat ovat raportoineet
yllättävän
hyvistä, jopa kuntajohtajien tulospalkkiot mahdollistaneista
tuloksista. Hyvien tulosten syy ei kuitenkaan ole kuntajohtajiemme
tuloksentekokyky, ainakaan yleisesti, vaan alimitoitetut poistot.
Miksi näin on käynyt?
Kunnat eivät maksa tuloksestaan veroa, eikä
niillä siten
ole motiivia täysimittaisiin, verotuksen minivoiviin
poistoihin.
Poistot ovat olleet alimitoitettuja, eivät todellista
kulumista
vastaavia. Siksi myös poistoilla rahoitetut uusinta- ja
korjausinvestoinnit ovat olleet alimitoitettuja, ja siksi
kiinteistöt ja laitteet mätänevät
nyt käsiin.
Viime marraskuussa työ- ja elinkeinoministeriön
kirjanpitolautakunnan kuntajaosto antoi vihdoin uuden ohjeen todellista
kulumista vastaavista poistoista (yleisohje, 15.11.2011). Jos siis
kunnan vuokratalon poistot on mahdollista jaksottaa 25 – 50
vuoden ajalle, jatkossa on valittava 25 vuotta. Ohjeesta voi poiketa
vain perustellusta syystä.
Mitä tästä seuraa?
Tästä seuraa, että jatkossa kunnat
näyttävät huomattavasti huonompaa tulosta,
ja osalla
kunnista kirjanpidollinen tulos menee pakkasen puolelle. Saamieni
tietojen mukaan joukossa tulee olemaan myös perinteisesti
vahvoina
pidettyjä kuntia, kuten suuria kaupunkikuntia.
Selkokielellä tästä ongelmasta ovat puhuneet
eräät kuntatalouden asiantuntijat, kuten Oiva Myllyntaus
ja
Eero Laesterä.
Poliitikot eivät
niinkään.
Salailu julkisissa hankinnoissa
Ne palvelut, jotka ennen vuotta 2007 tuotettiin keskitetysti
kunnallisten liikelaitosten toimesta, tuotetaan
nykyään EU:n
edellyttämällä tavalla hajautetusti
julkisina
hankintoina. Hankintalain (2007/348) myötä kunnissa
on
siirrytty kattavasti sosiaaliliberalistiseen tilaaja-tuottaja malliin:
kunta tilaa, yksityiset tuottavat.
Vuonna 2010 julkisia
hankintoja tehtiin jo noin 35 miljardilla eurolla, noin 8 miljardia
enemmän kuin 2007. Hankintojen kokonaisarvoa, mukaan lukien
ns. kynnysarvot alittavat hankinnat, ei taida tietää
kukaan. Ja
mitä hankintaprosessin läpinäkyvyyteen
tulee, niin
sitä ei ole.
Salailu kukkii erityisesti kunnissa ja kuntainliitoissa.
Sopimusasiakirjoja ei ole haluttu
sisällyttää osaksi
lakisääteistä asiakirjahallintoa.
Eikä esitys
hankintatietojen jälki-ilmoittamisvelvollisuudesta yhteiseen,
vertailut ja kehittämistoiminnan mahdollistavaan tietokantaan
ole
saanut kannatusta suurissa
”päättäjäpuolueissa”.
Julkisen ja yksityisen rajapinnalle on syntynyt ei-julkinen bisnes,
jonka seurauksena hankintahinnat ampuvat lähes
systemaattisesti
yli sovitun, ilman vastaavaa parannusta palvelujen laadussa.
Hankintalain tavoitteet ovat siten jääneet paperille.
Miksi tähän ongelmaa ei ole puututtu?
Vastaus on yksinkertainen: keskinäiset edut ja
päätöksentekokyky. Julkisissa hankinnoissa
jaetaan
myös valtaa, eivätkä
päättäjämme ole
koskaan läpinäkyvyydellä hidastettuja
päätöksentekomuotoja suosineet. Jos
päättäjämme olisivat salailuun
halunneet puuttua,
se olisi jo varmasti tehty.
Epäily korruptiosta on siten ihan paikallaan: jos systeemi
ylläpitää mahdollisuutta
välistävetoon ja
koplaamiseen, niin silloin systeemi
määritelmän mukaan
korruptoi.
Selkokielellä tästä ongelmasta on puhunut
keskusrikospoliisin korruptiovastaava, komisario Juuso Oilinki.
Poliitikot eivät niinkään.
On aika vetää yhteen.
Kuntavaaleissa ratkaistaan hyvinvointipalvelujen tulevaisuus.
Näin
siksi, että Suomessa hyvinvointipalvelut ovat kuntapalveluja,
joiden tuottaminen on jatkossa yhä enemmän kuntien
itse
hankkimien tulojen varassa.
Siksi kuntien oikeus kuntaveron tuottoon on palautettava. Muuten
kuntatalouden tulopohja pettää - kiitos työ-
ja
elinkeinoministeriön kirjanpitolautakunnan kuntajaoston uuden,
todellisen tuloksen manipulointia vaikeuttavan poisto-ohjeen.
Jos kuntapalvelujen tulopohja pettää, palvelujen
tuotannossa
koittaa villi länsi. Todellisiksi
päätöksentekijöiksi nousevat
julkisista
hankinnoista vastaavat diilerit, vapaina julkisuuden ja
kestävän kehityksen asettamista ankarista
vaatimuksista.
Olisi lapsellista kuvitella, että he meidän
kuntapalvelumme
pelastaisivat. Ei niin ole tapahtunut missään
muussakaan
maassa. Miksi niin tapahtuisi Suomessa?
Seuraavan vaalikauden aikana nämä ongelmat on
ratkaistava.
Vastuu siitä kuuluu poliitikoille, kuten kunnanvaltuutetuille.
Ketkään muut näitä ongelmia
eivät voi ratkoa.
Tästä kuntavaaleissa on kysymys.
Erkki Laukkanen
5.10.2012
Takaisin
|
|
|
|
