|
|
Harmaa
pääomatulo tapetilla ja tapetin takana
Harmaa talous on ilmoittamatta
jätettyä
tuloa. Hallintarekisteröidyn osakeomistamisen vuoksi valtaosa
kansainvälisen sijoitustoiminnan tuotoista
jää
ilmoittamatta.
Tähän arvioon päätyi Harmaa Hirvi
Oy vuonna 2010
tutkimuksessa, jossa tilaajana oli eduskunnan tarkastusvaliokunta. Se
tutkimus nosti harmaan talouden Suomen poliittiselle asialistalle
tavalla, jota ei ole aikaisemmin nähty.
Tämän
heräämisen seurauksena meillä on nyt
hallitus, jonka
ohjelmassa harmaan talouden torjunta on prioriteetti: noin kaksi sivua
harmaan talouden vastaisia kirjauksia.
Harmaan pääomatulon osalta nämä
kirjaukset ovat
tosin aika ristiriitaisia: se mitä
yhtäällä
luvataan, se toisaalla kyseenalaistetaan.
Yhtäältä
hallintarekisteri, jonka suojissa kansainvälistä
sijoitustoimintaa anonyymisti harjoitetaan, luvataan tehdä
julkiseksi ainakin veroviranomaiselle. Toisaalta julkisuus ei
kuitenkaan saa vaarantaa Helsingin pörssin
kilpailukykyä.
Mitä tämä
käytännössä tarkoittaa?
Ulkomaalaisten sijoitukset suomalaisten
pörssiyhtiöiden
osakkeisiin on vuodesta 1991 lähtien ollut mahdollista
hallintarekisteröidä siten, että osakkeiden
omistajan
paikalla näkyy omistajaa edustavan pankin nimi.
Käytännössä, vaikkakaan ei
laillisesti,
tämä mahdollisuus on annettu myös
suomalaisille, koska
ulkomaalaiseksi tekeytyminen ei kansainvälisessä
toimintaympäristössä ole
mikään ongelma.
Vuodesta 2005 lähtien on ollut mahdollista
hallintarekisteröidä myös
sijoitusrahasto-osuudet.
Se, että hallintarekisteröityjen omistusten
lopullista
edunsaajaa ei voida yksilöidä, on johtanut mittavaan
veronkiertoon niin Suomessa kuin monissa muissakin maissa. Tavaksi on
tullut, että verottajalle ilmoitetaan tulot omantunnon mukaan.
Alan tutkimuksen mukaan se omatunto ei kovin
äänekäs
ole. Mutta sen omantunnon lobbarit ovat.
Helmikuussa 2011 ilmestyi Matti Vanhasen hallituksen valmistelema
ehdotus arvopaperimarkkinalain kokonaisuudistukseksi. Ehdotukseen
sisältyivät esitykset hallintarekisterin
laajentamiseksi
suomalaisiin, alle viiden prosentin omistusosuuden tekeminen
ei-julkiseksi ja siirtyminen suorasta, arvopaperikeskukseen
rekisteröidystä omistamisesta moniportaiseen,
pankkien ja
arvopaperikeskusten ylläpitämään
omistamisen
rekisteröintiin.
Tätä pakettia poliittinen
järjestelmämme ei
kuitenkaan enää niellyt.
Perusteluksi esityksille ei enää riittänyt
se, että
näillä keinoilla pelastetaan ongelmiin ajautuneen
Helsingin
pörssin kilpailukyky. Eivätkä
esityksiä pelastaneet
edes EU-elinten valmistelemat asiakirjat
rahamarkkinasääntelyn
kehittämiseksi. Toisin
sanoen, kaksi aiemmin lähes yleispäteväksi
osoittautunutta perustetta oli menettänyt tehonsa.
Syynä tähän oli nähdäkseni
EU:n talouden ja
politiikan kriisi. Se tunnistettiin finanssivetoiseksi, siihen ei
löytynyt käypää, koko EU:ta
tyydyttävää ratkaisua, ja se uhkasi
imeä
veronmaksajien viimeisenkin maksukyvyn. EU:n kriisi ja sen hoito oli
vienyt pohjan sekä kilpailukykypuheelta että
EU-instituutioiden uskottavuudelta. Lisää
löylyä
kiukaalle löi EU uusilla ja mahdollisesti vielä
entistä
ristiriitaisemmilla sääntelyehdotuksillaan.
Jyrki Kataisen hallitus päätti valmistelun
jatkamisesta.
Mutta nyt, kun uuden hallituksen valmistelema ehdotus pitäisi
sovitun aikataulun mukaan olla jo valmis, kysymykset
hallintarekisteriin liittyvästä salailusta ja
verovalvonnan
edellyttämistä tunnistetiedoista ovat edelleen
ratkaisematta. Ja ratkaisematta ovat luonnollisesti
myös
kaikki muut hallintarekisteriin kytkeytyvät asiat, kuten
pienomistajien mahdollisuudet liittoutua yhtiökokouksissa
sekä sisäpiirin tunnistaminen ja
sisäpiirirekisteri.
Se on kummallista, hyvin kummallista ja kielii huonosti toimivasta
poliittisesta järjestelmästä. Pahat kielet
väittävät myös, että
hallitusohjelman
julkisuutta edellyttävillä kirjauksilla ostettiin
vain aikaa
yli pahimman epäluottamuksen vaiheen. Mutta sekin olisi outoa.
Mitään tasaisempaa vaihetta ei ole
näkyvissä. Jos
jotakin on näkyvissä, niin entistä suurempia
ongelmia
finanssimarkkinoilla.
Tämä kaikki tuli esiin SAK:n
järjestämässä seminaarissa
keskiviikkona.
Seminaarissa olivat edustettuna kaikki sijoitustoiminnan osapuolet,
markkinatoimijoista markkinavalvojiin ja harmaan talouden
asiantuntijoihin. Keskeinen päätelmä
seminaarista oli
se, että valmistelua on jatkettava. Paras pohja
jatkovalmistelulle
olisi yhteinen, koko EU-aluetta koskeva yhteisymmärrys
tarvittavan
sääntelyn luonteesta, jota ei kuitenkaan
tähän
hätää ole tarjolla.
Siksi jäljelle jää yhteisymmärrys
kansallisella
tasolla. Se taas voi käynnistää maiden
välisestä verokilpailusta tunnetun negatiivisen
kierteen
toinen toistaan kilpailukykyisemmille ratkaisuille. Ennen
pitkää tämä johtaisi siihen,
että osingoista
ja osakkeiden myyntivoitoista ei maksettaisi lainkaan veroa, kuten
yhtenä keskeisenä verrokkina toimivassa
Iso-Britanniassa ei
enää pitkään aikaa ole maksettu.
Jos tälle tielle lähdetään, paluu
EU-laajuiseen
sijoitustuottojen verotuskäytäntöön
joskus
myöhemmin olisi vaikeaa.
Tämä pohdinta voi tosin olla jo
myöhäistä.
Monet merkit viittaavat siihen, että
pääomamarkkinoiden
kansallistaminen on jo käynnistynyt, eikä
pörssääminen Suomessa enää
kiinnosta.
Viimeinen listautuminen Helsingin Pörssiin tapahtui viisi
vuotta
sitten. Kuluneella viikolla tästä
ilmiöstä olen
kuullut alustukset sekä
Pörssisäätiön
että Suomen Pankin järjestämissä
tilaisuuksissa.
Pörssisäätiön tilaisuudessa
ratkaisuksi
sijoitustoiminnan elvyttämiseen nähtiin
lähimarkkinat,
ja verrokkina käytettiin lähiruokaa. Retoriikkaan oli
palannut myös ajatus kansallisista talkoista,
sijoitustalkoista.
Suomen Pankin tilaisuudessa huoli oli pikemminkin pankkitoiminnan oma-
ja vakaavaraisuuden turvaamisessa eurooppalaisten suurpankkien
mahdollisten konkurssien yhteydessä.
Ja siitä pääsemmekin taas kerran
hallintarekisteröidyn osakeomistamisen ongelmiin.
Ne koskevat myös omistamisen oikeusturvaa. Kun amerikkalainen
jättipankki Lehman – Brothers syksyllä 2008
kaatui,
pesään kohdistui koko joukko
epäselviä,
hallintarekisteröityyn osakeomistamiseen perustuvia saatavia.
Osana pesänselvitystä on kyllä yritetty
selvittää, kuka mitäkin omisti ja kuinka
paljon, mutta
kiistatonta vastausta siihen ei koskaan tule.
Suoraan, oman nimen käyttöön perustuvassa
omistamisessa
tällaista ongelmaa ei olisi koskaan voinut
syntyä.
Esimerkkinä tästä on Islanti, jossa suuri
osa pankeista
meni pari vuotta sitten nurin, mutta – kiitos suoran
omistamisen
- tiedot osakeomistuksista säilyivät
arvopaperikeskuksen
tiedostoissa ja siirtyivät sieltä sellaisiin
pankkeihin,
jotka toimintaansa jatkoivat.
Mitä meidän siis pitäisi tehdä?
Miten ikinä arvopaperikauppamme organisoimme, arvopapereiden
omistamisen pitäisi olla julkista ja pankkikonkurssin
kestävää. Sijoitustoiminnan
tuottojen pitäisi
olla viranomaisjulkisia mm. verottajalle ja rahanpesusta vastaaville
viranomaisille. Ja, mikä tärkeintä,
kaupankäyntikulujen pitäisi olla
täyskustannushinnoiteltuja siten, että muut tahot
eivät
maksumiehen asemaan joudu.
Jos suinkin mahdollista, tämä
järjestelmä olisi
koko EU:n laajuinen. Mutta parempi kansallinen
sääntely kuin
ei mitään sääntelyä.
Vuonna 2018 mahdollisesti
alkavaa pankkiunionia meillä ei ole varaa
jäädä
odottamaan.
Syksyllä on päätöksenteon paikka.
Erkki
Laukkanen
8.6.2012
Takaisin
|
|
|
|