| Etusivu | Mikä mies? | CV | Artikkelit | Mäntsälä | Suosittelen |

   


Ammatillinen edunvalvonta asiantuntijayhteiskunnassa

Terveydenhuoltoalan koulutuksen saaneiden työtaistelu kielii muutoksesta ay-liikkeen toimintatavoissa. Toimialakohtainen toiminta ei selvästikään vedä, kuten sukupolvi sitten. Ammattialakohtainen vetää paremmin ainakin asiantuntija-ammateissa, mutta mahdollisesti vain siellä? Tämä kysymys mielessäni katsoin ensin, mitä erilaisissa ”journaaleissa” julkaistu kirjallisuus ay-liikkeen toimintatavan muutoksesta kertoo. Löytyisikö sieltä jotakin järjestystä tähän sekavalta näyttävään soppaan? Sen jälkeen hankin parhaaseen tietoon perustuvan arvion siitä, mihin ammattirakenteen muutos näyttäisi Suomessa johtavan.

Näitä kysymyksiä pohtiessani syntyi tarve raportoida alustavista havainnoista.


Isoja kysymyksiä

Katsaus alan kirjallisuuteen tuotti pari aika yllättävää havaintoa. Ensiksikin, lähes 90 prosenttia ay-liikkeen toimintatavan muutosta käsittelevistä artikkeleista on englanninkielisistä maista: Brittein saarilta, Australiasta, Uudesta Seelannista ja USA:sta. Jostakin syystä muut maat, ja erityisesti Pohjoismaat, eivät läsnäolollaan loista. Väkisinkin mieleen nousee kysymys, mistä tämä vaiteliaisuus johtuu?

Toiseksi, se tapa, jolla ammattiliitot ovat työtään organisoineet, on hyvin kaksijakoinen. Jaksolla 1920 – 1990 toimintatapa oli hyvin vakaa. Esimerkiksi Australiassa juuri mikään ei tuon jakson aikana laadullisesti muuttunut. Mutta 1990-luvulla muuttuikin sitten ”kaikki”. On siis kysyttävä, miksi ay-toiminnan järjestämistä koskevat suuremmat muutokset odotuttivat aina 1990-luvulle asti? 

Kolmanneksi, valtaosin ay-toiminnan uudelleenjärjestely on toistaiseksi tarkoittanut liittofuusioita. Niillä on haettu sekä kustannussäästöjä että neuvotteluvoimaa. Mutta lähtökohtaisesti liittofuusiot ovat olleet puolustuksellisia ratkaisuja, eivätkä ne yleensä ole tuoneet mukanaan suurempia muutoksia toimintatavoissa.

Tuloksena tästä kaikesta on ollut, että järjestäytymisasteen laskua ei hallintoa rationalisoimalla ole saatu poikki. Tarvitaan siis muutosta myös toimintatavoissa?

Pieniä vastauksia

Pohjoismaiden vähäistä panosta alan kansainvälisessä keskustelussa voi selittää sillä, ettei ay-toimintaa ole täällä vastaavalla tavalla haastettu. On eletty siinä käsityksessä, että ammattiliitot ja niiden toimintatapa on osa Pohjoismaista mallia, josta vallitsee laaja poliittinen konsensus.

Mutta nyt tämäkin tilanne on muuttumassa. Pohjoismaissakin järjestäytymisasteet laskevat kaikkialla muualla paitsi asiantuntija-ammateissa. Puolustuksellinen liittojen fuusiointi on alkanut, mutta ainakin pääosin vanhojen, toimialakohtaisten liittorakenteiden pohjalta. Käynnistymässä on siis jotakin sellaista hallinnollista rationalisointia, mitä muualla hieman aiemmin.   

Nähtäväksi jää, missä määrin tuloksena on laadullisia muutoksia, muutoksia toimintatavassa. Jos muissa maissa nämä laadulliset muutokset ovat jääneet vähäisiksi, niin Pohjoismaissa tulos voisi hyvinkin olla toinen. Korkeaan järjestäytymisasteeseen perustuvan ay-liikkeen haasteet ovat jo lähtökohtaisesti sellaisia, että liittofuusioiden lisäksi on mietittävä laajemmin myös toimintatapaa koskevia muutoksia.

Suomen ammattirakenne

Yksi syy toimintatavan muutosta koskevalle keskustelulle Suomessa on ammattirakenteemme muutos. Pitkäkestoista koulutusta edellyttävä asiantuntijatyö, jota tekee noin kolmannes työllisistä, on jo nyt Suomen suurin ammattiryhmä. Jaksolla 1970 – 2005 se on kasvanut kuin viivoittimella piirtäen, ja siten sen voi myös jatkossa ennustaa kasvavan ainakin vuoteen 2020 asti.

Sen sijaan tuotantotyö, johon korkea järjestäytymisasteemme sukupolvi sitten suurelta osin perustui, on supistunut, ja ennusteen mukaan edelleen supistuu. Kuten tullevat supistumaan toimistotyö, alkutuotannon työ ja suojelutyö (sotilaat). Ja kuten kuviosta näkyy, myös palvelutyön pitkään jatkunut kasvu on jo taakse jäänyttä elämää.

Jatkossa asiantuntijat ovat siis myös määrällisesti hallitseva ammattiryhmä, jonka sisältä löytyy hyvinkin vahvoja ammattikuntia, jotka halutessaan voivat pysäyttää koko maan. Esimerkiksi insinöörejä Suomessa on jo enemmän kuin metallimiehiä. Ja jos oikein olen läksyni lukenut, niin juuri nämä ammattikunnat organisoituvat nyt maailmassa toisin, joskus jopa vastoin oman jäsenistönsä tahtoa. 


Olennainen kysymys siis kuuluukin, miten ay-toiminta asiantuntijayhteiskunnassa organisoidaan?

Periaatteessa meillä on kaksi vaihtoehtoa: ammattialakohtainen ja toimialakohtainen järjestäytyminen. Ammattialakohtaisessa järjestäytymisessä samanlaista työtä tekevät liittoutuvat keskenään riippumatta siitä, millä toimialalla he työskentelevät. Toimialakohtaisessa järjestäytymisessä samalla toimialalla työskentelevät liittoutuvat keskenään riippumatta siitä, millaista työtä he tekevät. Käytännössä nämä kaksi järjestäytymistapaa ovat jo pitempään toimineet rinnakkain. Siten käytännön ratkaisee lopulta se, millainen kokonaisuus ammattiala- ja toimialakohtaisesta edunvalvonnasta syntyy. Mutta ilmeisesti juuri tästä asiasta on hyvin erilaisia näkemyksiä.

Osa työmarkkinavaikuttajista ilmeisesti pelkää, että ammattialakohtainen edunvalvonta asiantuntija-ammateissa tulee lisääntymään toimiala- ja sektorikohtaisen edunvalvonnan kustannuksella. Ja toki Tehyn ammattiasemaan perustuvaa sopimusta voi tulkita myös näin. Se saavutti jotakin sellaista, mitä toimialan ja sektorin muut järjestöt eivät saaneet.

Tähän viitaten eräät työmarkkinavaikuttajat ovat nähneet Tehyn toiminnassa syndikalismia, jota ”kaikki vastuullisen sopimusyhteiskunnan kannattajat kavahtavat”. Mutta siitä tässä ei varmastikaan ole kysymys. En ole huomannut, että Tehy tai mikään muukaan asiantuntijaryhmä olisi Suomea sosialismiin viemässä tai sopimusyhteiskuntaa sinänsä kyseenalaistamassa.

Mutta kyllä tällainen leima jostakin piilevästä ongelmasta kielii. Oman tulkintani mukaan se kielii neuvottomuudesta ammattiasemaan perustuvan toimintatavan hahmottamisessa. Jos tälle perinteisen toimintatavan haastajalle jokin nimi pitäisi antaa niin ehkäpä occupationalismi, ammattiaseman merkitystä edunvalvonnassa korostava lainasana, joka näyttäisi vakiintuneen ainakin saksalaiseen työmarkkinasanastoon.

Ammattiasemaan perustuvassa edunvalvonnassa on se hyvä piirre, että sillä on suora yhteys koulutustasoon – asiaan, joka asiantuntijuuden Suomessakin määrittelee, aivan kuten maamme osaamiseen perustuvassa kasvustrategiassamme todetaan. Sen strategian puitteissa on aivan ymmärrettävää, että koulutuksen ja palkan välillä on varsin vahva yhteys.

Koulutuksen taloustiedettä itsekin harrastaneena tiedän, että tämä yhteys on paljon ongelmallisempi kuin yleensä luullaan. Jos ammattialakohtainen edunvalvonta on keino, jolla koulutuksen ja palkan välistä yhteyttä voi vahvistaa, niin kyllä sitä keinoa voi myös vastuullisen sopimusyhteiskunnan nimissä suositella.

Erkki Laukkanen
7.12.2007

Takaisin 


   
copyleft Erkki Laukkanen ja Röylän grafiikka