| Etusivu | Mikä mies? | CV | Artikkelit | Mäntsälä | Suosittelen |

   


Mihin katosi harmaa talous?


Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa ”harmaata taloutta torjutaan aktiivisesti”.  Hallitus ei kuitenkaan ole kertonut, millaisiin hankkeisiin torjuntatyö perustuu.

Se on erikoista, sillä vuodesta 1996 lähtien harmaata taloutta on torjuttu hallituksen vahvistamin ohjelmin. Vuoden 2015 lopussa päättyvä kuudes torjuntaohjelma kattoi 22 hanketta, joiden tavoitteena oli napata 300 – 400 miljoonaa euroa pois veronkierrosta. No, yritykseksi jäi.

Mutta yrittänyttä ei laiteta.

Astetta vakavampi ongelma on nimittäin se, että ei edes yritetä. Tätä kirjoitettaessa ennakoidaan koko ohjelmallisen torjuntatyön loppua. Hallituksen piiristä tätä aprikointia ei ole torjuttu. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan ole viimeinen sana.

Hallituksen vahvistamalla ohjelmalla kun on aina se hyvä ominaisuus, että se tekee tavoitteet läpinäkyviksi. Ohjelma myös täsmentää valmistelun aikataulun tavalla, joka tekee opposition tietoiseksi siitä, mitä tuleman pitää. Näin sen hyvin toimivassa demokratiassa pitäisi mennä.

Mutta siinä tapauksessa, että uutta torjuntaohjelmaa ei enää tule, hallituksen tavoitteilla voi vain spekuloida. Läpinäkyviksi ja julkisen poliittisen arvioinnin kohteeksi tulevat vain ne esitykset, jotka hallitus suvaitsee tuoda eduskuntaan.

Toistaiseksi on tiedossa vain kaksi esitystä. Valtiovarainministeriössä (VM) on valmisteltu esitys aktiivisesta katumisesta (VM062: 00/2015). Lisäksi VM on luvannut valmistella esityksen, joka oikeuttaisi myös suomalaiset rekisteröimään pörssiyhtiöomistuksensa ns. hallintarekisteriin (nominee register).

Molemmat hankkeet ovat erinomaisen ongelmallisia.

Aktiivista katumista koskevan lakiesityksen tavoite on saada luonnolliset henkilöt ja kuolinpesät ilmoittamaan ulkomaille kätketyt varat ja niistä saadut tulot Suomeen. Näin ”katuvat” tahot vapautetaan rikosoikeudellisesta vastuusta, eikä rikostutkintaa käynnistetä.

Lakiesityksen mukaan katumismahdollisuus edistäisi veronkierron ja veropaon torjuntaa, ja – mikä hienointa - ilman verovalvonnan tehostamisen edellyttämiä hallinnollisia kustannuksia. Kirjallisuuden mukaan vaikutus on kuitenkin päinvastainen, jos todellista kiinnijäämisriskiä ei synny.

Ensin olisi siis luotava aito kiinnijäämisen riski.

Niin on tehty Ruotsissa, jossa salattuja tulo- ja varallisuuseriä etsii yli 200 ammattilaisen joukko, laajoin tiedonsaantioikeuksin. Valvonnalla aikaansaatu kiinnijäämisriski on myötävaikuttanut siihen, että aktiivinen katuminen on tuottanut Ruotsin valtion kassaan jo noin 200 miljoonaa euroa.

Suomessa valvontatyössä puuhastelee noin 15 ihmistä, eikä aitoa kiinni jäämisen riskiä siten ole. Epäsuorasti tämä tunnustetaan myös lakiesityksessä, jolla tavoitellaan vain 1- 10 miljoonaa euroa verohyötyä. Eli riittää, kun yksi Casimir Ehnroothin kaltainen kätkijä katuu tekojaan.

Tarvitaanko sitä varten oma, yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallinen ja kansalaisten oikeudentajuun huonosti sopiva armahduslaki? Tätä kysymystä pohtiessa on myös hyvä muistaa, että armahtamisen myötä menetetään mahdollisuus selvittää ne keinot, joita tulojen kätkemisessä on käytetty.

Syksyllä tulee myös ratkaistavaksi kysymys omistamisen julkisuudesta.

Valtiovarainministeriö lupaa tiedotteessaan (2.10.2015) valmistella eduskunnalle esityksen hallintarekisterin laajentamisesta suomalaisiin siten, että jatkossa suomalaisenkin omistajan nimen paikalla lukisi vain häntä edustavan pankin nimi.

Valmistelusta vastaava Alexander Stubb ei näe esityksessä mitään ongelmallista. Kuten ei myöskään siinä, että esitys perustuu valmisteluun Finanssialan keskusliitossa. Jossakin toisessa maassa tällaista valmistelua tosin kutsuttaisiin rakenteellisesti korruptoituneeksi valmisteluksi.

Mutta ei Stubb ole ainoa ministeri, jonka ymmärrys on koetuksella. Kaikki kolmen ässän avainministerit ovat ”Suomen linjan” mukaisesti lupailleet entistä julkisempaa omistamista. He ovat myös väittäneet, että EU:n uusi arvopaperikeskusasetus velvoittaa laajentamaan hallintarekisteröinnin suomalaisiin.

Mutta mikä on totuus?

Luvattu esitys on ristiriidassa sen omistamisen rekisteröintiä koskevan kehitystyön kanssa, jonka vuonna 2008 alkanut finanssivetoinen lama on synnyttänyt. Tämän kehitystyön tavoitteena on varmistaa, että nimetön omistaminen ja siihen perustuva diilerivalta ei enää jatkossa maailmantaloutta horjuttaisi. 

Vuoden 2014 syyskuussa G20-maat sopivat Australian Brisbanessa, että kaikki omistajatilit on jatkossa rekisteröitävä edunsaajaomistajan (beneficial owner) nimiin, ja että haltijavelkakirjoista (bearer bond), joissa edunsaajaomistajan paikalla on jonkin bulvaanin nimi, luovutaan.  

Jos rahanpesusta, veroparatiiseista ja laittomista rahavirroista ihan oikeasti halutaan irti, niin vaihtoehtoa suoralle omistamiselle ei ole. On totta, että tämä sana ei nopeasti lihaksi muutu, mutta sitä suuremman kunnioituksen ansaitsevat ne maat, kuten Norja, Tanska ja Belgia, jotka tälle tielle ovat jo lähteneet.

Ja niin Suomenkin pitäisi lähteä.  

VM:n rahoitusmarkkinaosasto ja Finanssialan keskusliitto ovat kuitenkin toista mieltä. Arvopaperisäilytystä koskevan kilpailun lisäämisen nimissä ne ovat päättäneet, että suomalaisillakin pitää olla oikeus piilottaa omistuksensa hallintarekisteröityjen omistajaketjujen taakse, lähemmäs veroparatiisitaloutta.

Ulkomaalaiset ja ulkomaalaisiksi laittomasti tekeytyneet ovat toki tähänkin asti voineet näin tehdä, toisin kuin mm. ulkoministeri Timo Soini on hiljattain antanut ymmärtää. Sen seurauksena Suomen valtio on menettänyt vuosittain 300 – 600 miljoonaa euroa veroja, ja jatkossa menettäisi vielä enemmän.

Esityslupauksen mukaan kattavien omistustietojen sijaan tulisi reaaliaikainen tirkistysreikä kunkin pörssiyhtiön sen hetkiseen omistamiseen - ilman historiatietoja, jotka kuitenkin ovat välttämättömiä kaikkien kuprujen, kuten veronkierron, rahanpesun ja sisäpiirikauppojen selvittämiseen.

On pakko kysyä, mihin tällä kaikella oikein tähdätään?

Sitä minä en tiedä. Mutta vaikutelmaksi tästä kaikesta jää, että harmaa pääomatulo on nyt valtiovallan erityisessä suojelussa.  Näin menetellen hallitus pyllistää palkansaajille ja kuluttajille, jotka joutuvat lopulta maksamaan lisäveroina myös ne verot, joita pääomatuloista ei makseta.

Eikä tässä kaikki. Ensimmäistä kertaa 20 vuoteen hallitus kieltäytyy täsmentämästä omia tavoitteitaan yleisöjulkiseen torjuntaohjelmaan. Se on todella outoa, kun tietää että veronkierron ja aggressiivisen verosuunnittelun aiheuttama verovaje huitelee 5 – 7 miljardin haarukassa.  

Jos tämä ei ole hallitusta koskettava ongelma, niin mikä sitten on?


Erkki Laukkanen
Kauppatieteiden tohtori 
24.10.2015


Takaisin

   
copyleft Erkki Laukkanen ja Röylän grafiikka